Käkisalmi tänään
Käkisalmi (ruots. Kexholm, ven. Приозерск, Priozersk, vuoteen 1611 Корела, Korela, 1611–1918 ja 1940–48 Кексгольм, Keksgol’m) on Laatokan rantakaupunki Leningradin alueella Venäjällä. Kaupunki kuului Suomelle vuosina 1812–1940 ja 1941–44, mutta jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle talvi- ja jatkosodan myötä. Kaupunki sijaitsee Vuoksen pohjoisen sivuhaaran suistossa Karjalankannaksella.
Käkisalmen kaupunki toimii Käkisalmen kunnallispiirin keskuksena. Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan Käkisalmen kaupungissa asui 18 933 ihmistä, Käkisalmen kaupunkikunnassa (gorodskoje poselenije Priozerskoje) 19 321 ihmistä, jossa oli varsinaisen kaupungin lisäksi 388 maaseudun asukasta. Koko Käkisalmen kunnallispiirissä väkeä oli 62 193 henkeä.
Kaupungista on rautatieyhteydet Pietarin Suomen asemalle ja Hiitolan kautta Sortavalan suuntaan.
Käkisalmen historiaa
Tarinan mukaan Käkisalmi perustettiin siihen, missä kuultiin ensimmäisen kerran käen kukkuvan. Nimen jälkiosa perustuu paikkaan, siinä on salmi, joka on muodostunut tärkeän paikan kauppareittien risteämässä. Alkujaan paikalla on ollut karjalainen suurkylä ja siihen liittyvä kylälinnake.
Käkisalmi mainitaan nimellä Korela ensimmäisen kerran vuonna 1295. Tätä ennen kronikoiden termi Korela viittasi yleisesti karjalaisiin. Kaupunki linnoitettiin 1200-luvulla. 1400-luvulla Korelan mainitaan olevan Novgorodin ruhtinaskunnan toiseksi suurin kaupunki.
Ruotsi valtasi Käkisalmen 1580 seitsemäksitoista vuodeksi, ja 1611 yli sadaksi vuodeksi. Vuonna 1580 ruotsalaiset rakensivat paikalle uuden, länsieurooppalaistyylisen linnoituksen. Vuonna 1617 kaupungin ruotsinkielinen nimi Kexholm esiintyi ensi kerran. Vuonna 1618 kaupunki sai kaupunginoikeudet. Venäjä sai kaupungin haltuunsa 1721. Linnoitus toimi vankilana 1700-luvun puolivälistä, ja siellä säilytettiin vuoden 1825 dekabristikapinan vankeja. Vuonna 1812 Käkisalmi liitettiin osana vanhaa Suomea Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Ennen toista maailmansotaa Vuoksen pohjoista laskuhaaraa pitkin kulki kaupungista säännöllinen höyrylaivareitti maalaiskunnan puolelle Hirvisaareen ja Räisälän Unnunkoskelle. Reiteillä oli paljon laitureita, ja laivat Ala-Vuoksi ja Käkisalmi pysähtyivät niissä aikataulujen mukaisesti. Aamuisin maalaiset toivat laivalla myytävää kaupungin torille, ja iltapäivällä he matkustivat takaisin asuinsijoilleen tehtyään hankintojaan kaupungissa ennen paluukyytiä. Koska kellot olivat ennen vanhaan harvinaisia, laivareittien varrella asuneet tarkistivat ajan usein laivojen mukaan: missä rykissä eli laiturissa laiva milloinkin huusi. Nykyisin näillä vesillä liikennöivät tilausristeilyt etenkin kotiseutumatkailutarpeisiin.
Suomelle kuuluessaan Käkisalmea ympäröi joka puolelta Käkisalmen maalaiskunta. Kaupungissa oli muun muassa Waldhofin selluloosatehdas ja sahoja. Käkisalmessa pidettiin myös kuuluisia markkinoita.
Ennen talvisotaa Käkisalmen asukasluku oli noussut yli 5 000:een (kirkonkirjoissa tai siviilirekisterissä 5 083 as. joulukuun 31. päivänä 1939, joista henkikirjoilla kaupungissa 4 132 tammikuun 1. 1940). Suomi joutui kuitenkin luovuttamaan kaupungin sodan päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 Neuvostoliitolle, jossa siitä tuli osa pian perustettua Karjalais-suomalaista neuvostotasavaltaa. Suomalaisjoukot valtasivat kaupungin jatkosodassa 1941, jonka aikana neuvostojoukot polttivat Käkisalmen perääntyessään niin, että rakennuskannasta jäi jäljelle vain noin 10 prosenttia. Suomalaiset joutuivat vetäytymään sodan lopettaneen Moskovan välirauhansopimuksen myötä 1944. Sodan jälkiä on yhä havaittavissa kaupunkikuvassa.
Neuvostovallan aikana kaupunki rakennettiin osittain uudelleen. Vuonna 1948 Käkisalmen venäjänkielinen nimi muutettiin Priozerskiksi.
Lähde: Wikipedia
